PorkkA logo

Kilpailulista
Shotgun 2009
Pistol 2009
Rifle 2009

DVD

Aikataulu
Ilmoittautuminen
Kilpailupaikka
Squadijako &
ilmoittautuneet

Stagekuvaukset
Tulokset
Yhteystiedot

Kilpailupaikka - PorkkA Practical Shotgun II 2009

Kilpailu järjestetään Upinniemen varuskunnassa Kirkkonummella, noin 40 kilometriä Helsingistä lounaaseen. Kilpailupaikalla tulee ilmoittautumispisteen lähistöllä olemaan sunnuntaina kanttiini, josta voi käteisellä ostaa isompaa ja pienempää purtavaa ja juotavaa. Heti aamusta on tarjolla aamupalaa ja myöhemmin päivällä myös lämmintä ruokaa. Sotilaskoti aukeaa klo 15, jolloin sieltä voi ostaa mm. pizzaa.

Kulkuluvat

Koska kilpailu järjestetään sotilasalueella, tulee jokaisella alueelle tulevalla olla kulkulupa ja mukanaan kuvallinen henkilöllisyyden osoittava dokumentti. Kilpailuun ilmoittautuneille kulkulupa haetaan automaattisesti, muiden kilpailualueelle aikovien on syytä ottaa yhteyttä kilpailun johtajaan kulkuluvan järjestämiseksi. Käytettävillä radoilla, briefingeissä, palkintojenjaoissa, yms. kilpailuun liittyvää toimintaa saa valo/videokuvata vapaasti. Kilpailuun liittymättömien kohteiden kuvaus varuskunta-alueella on kielletty.

Lähestymisohjeet

Kilpailupäivänä ilmoittautuminen on Upinniemen kiväärirata 1:n viereisessä parakissa, jonka WGS-84 koordinaatit ovat noin N60° 00.89' E024° 20.42'. Upinniemen varuskunnan portti löytyy suurin piirtein osoitteesta Upinniementie 964, Kirkkonummi. Portin WGS-84 koordinaatit ovat noin N60° 02.65' E024° 22.14'.

Kauempaa idästä ja pohjoisesta tulevien kannattaa kiertää Helsinki ajaen Kehä III:sta länteen loppuun asti, tielle 51 (Hangontie). Tietä 51 jatketaan tällöin Hangon/Kirkkonummen suuntaan (länteen). Vaikka järjestävän seuran nimi onkin Porkkalan Ampujat, älä kuitenkaan käänny Porkkalanniemeen. Hangontie muuttuu Kirkkonummen keskustan kohdalla nelikaistaiseksi, jolloin on syytä seurata Upinniemeen (etelään) tietä 1191 vieviä opasteita. Upinniementietä ajettuasi vajaat 10 kilometriä tulee vastaan varuskunnan portti.

Portista ilmoittautuneet pääsevät sisään esittämällä henkilöllisyystodistuksensa ja mainitsemalla tulevansa Porkkalan Ampujien practical-kilpailuihin. Portin jälkeen jatka samaa tietä suoraan kohti Upinniemen kärkeä noin 3,5 kilometriä, jolloin tulee vastaan verkkoportti. Juuri ennen verkkoporttia käänny vasemmalle ja parinsadan metrin päästä oikealle hiekkatielle ("Ampumaradat" -opaste). Hiekkatien haarautuessa ensimmäisen kerran valitse oikea haara, toisen kerran haarautuessa vasen haara ("Ampumarata 1" -opaste), jolloin olet perillä. Parkkipaikkoja ampumaradoilla on niukasti, kimppakyytien käyttö on suositeltavaa. Parkkitilaa löytyy lisää mm. sotilaskodin pohjoispuolen parkkipaikoilta.

Julkisilla kulkuyhteydet Upinniemeen ovat sunnuntaiaamuna heikot. Kirkkonummen keskustan rautatieasemalla pysähtyy aamulla pari Helsingistä tulevaa junaa, mutta busseja Upinniemeen ei aamulla kulje.

Karttakuvia

Etelä-Suomea:
kartta Etelä-Suomesta

Läntistä pääkaupunkiseutua, Upinniementie paksulla punaisella:
kartta läntisestä pääkaupunkiseudusta

Ilmoittautumispaikalle varuskunnan portilta vievä reitti paksulla punaisella, muut kulkureitit ohuella punaisella. Huomaa, että pistooliradalle kuljetaan liikemaaliradan kautta:
kartta Upinniemestä

Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat peräisin OpenStreetMap:stä, viimeinen varuskunnan portin ulkopuolella olevasta infotaulusta.

Tätä sivua on viimeksi muokattu perjantaina 24. huhtikuuta 2009 klo 05:57.

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!